rapalan paapan parempi rap eli paappas rapiksi, paappara!

Pian paappa rappaa, tarkkaile postiasi.

runokone eli entisten karhujen uppohuudot

Aikoihin en ole kirjoittanut suomeksi, mitä nyt arkiposteja perheelle, ystäville. Sanat ovat viidessätoista englanninvuodessa vieraantuneet, loitonneet, menettäneet leikkisyyttään. Leipuri Hiivan helvetillinen luovuusblokki! Noh. Nyt palaan oville koputellen, uudestaan etsien.

Verkosta yhytin tänään RUNOKONEEN. Siis mitä ihmettä? Runoja koneella?
"Vastatkaa vain kysymyksiimme, nopeasti ja intuitiivisesti, me saksimme ne sekaisin, järjestämme uusiin jonoihin, rustaamme niistä riimin, sillä ehdolla että saamme myös julkaista teoksenne sivuillamme [remonttireiskan mainoksen alla]."

No, hyppäsin kuin eno veneestä. Olenhan kotona käydessäni nyt ulkomaalainen. Uimaan en tainnut oppia, naurattaa:

Koneistettu runo numero yksi (siistittynä kahvikuntoon):

kupruava kemuveikko

unohtuu paloittain kun etäisyys kasvaa, millaisin eväin raviradalla, laiha kaaleenlapsi tirkistelee tallin laidoilta
kanavan pimennys kesän jälkeen, tuolien taustoilta kultaa kaivaen
kuin keittoa hengenhädässä
pois viluisista metsistä
kohoavat korkealle

voisin jääda pidempäänkin,
suihkunpohjan musta rengas kertoilee
maanantaisin pysähdyn
sokeana en enää osannut päättää, suodatan ilmanpainetta
atlantin oikeimpia silakoita suolattuina, laihojen miesten painajaisia

märän toppatakin haahtuvainen huoku, pipohiki -
aamulla siitetty, vielä himmea kaasunhaju, ei lähteny pesemalla pois
mummoa mukaan meininkiin, lauta-aidan auringossa, jossain silloin poisjäädessa (hiekkabensiinissä)
tee niinkuin mieles tekee, sittenpähän selviää, kuva kädenselällä.

"No siinnon mulla toinenkin tohelo" (emäntä Kekkoselle sotien jälkeen):

pahvinen pohja

entisten karhujen uppohuudot koskenkorvalla, siellä missä sibeliuskin
dai dai daisyholmaan, se ensimmäinen syys
meidän naapurin setä kutkuttaa piiloutuen, luikkien pois
tietämättä itsekään, sormenjälki piilolinssissa, merimäinen loppu
oma karva kauhistuttaa, näytti minulle peiliä, eläimyys paljastui tokenematta enää.
ikuinen joulu, norjalainen metsakissa.

vilkkuvien valojen pohja
katkonaisesti koukku suupielessä, kenpä tietäis sen
lipsuvaa moraalia ei kadulla suovun kupeessa - suklaapala (suklaa palaa!)
suksivoideltuna sumuava otos, muualta katajainen kansaneläke
nälkälakko loppui taas, se puukenkäposteljooni.

kaupunkikurjet

Rakennustyömaat... Hei älkääs aina uskoko aitojen kertomaa.
Sillä pilviähän ne siellä oikeasi kaivelevat. Katsokaa vaikka.

Etsivät aurinkoa, eksyneitä lintuja, jokusta tutkatonta lentokonettakin, kaupunkikultaa.
Minusta nosturit aina näyttävät kahlaajilta, kaupunkikurjilta : )